Zenato Valpolicella Superiore

Zenato on perheomisteinen viinitalo, jonka Sergio Zenato perusti vuonna 1960. Nyt jo edesmennyt Sergio omasi vahvan vision alueen potentiaalista ja nykyisin taloa johtaa hänen lapset Nadia ja Alberto Zenato. Zenaton noin 70 hehtaaria käsittävät viinitarhat sijaitsevat Veneton maakunnassa Luganan ja Valpolicella Classicon parhailla alueilla, jossa Gardajärven ja vuoriston läheisyyden ansiosta vallitsee kasvuolosuhteille otollinen mikroilmasto. Tuotannon kiintopisteitä ovat Luganassa uniikista Trebbiano di Luganasta valmistettu valkoviini ja Valpolicellan alueella, Costalunga-tarhalta tulevat Amarone ja Ripassa. Zenaton viinifilosofia nojaa vahvasti oman alueen rikkaaseen historiaan ja kulttuuriin sekä perinteen kunnioittamiseen, mutta myös jatkuvaan uudistumiseen ja laadun kehittämiseen. Zenaton viinit ovat kansainvälisesti arvostettuja ja viiniasiantuntijoiden ylistämiä.

Kasvuympäristö

Valpolicellan alueen kalkkia, savea ja kivisiä kerrostumia sisältävien kukkuloiden kaakkois- ja lounaisrinteet 250 - 300m korkeudella. Köynnökset ovat keskimäärin 10 - 15 vuotiaita.

Valmistus

Rankojen poiston jälkeen käsin poimittuja rypäleitä on käytetty lämpökontrolloiduissa terästankeissa 10 päivän ajan, jonka jälkeen valmiit viinit on hellästi puristettu, sekoitettu sekä kypsytetty tammitynnyreissä 12 kuukauden ajan.

Väri

Keskisyvä rubiininpunainen

Tuoksu

Luumua, karhunvatukkaa, maraschino-kirsikkaa, alkavaa nahkaisuutta, paahteisuutta.

Maku

Täyteläinen, ryhdikkään hapokas, kypsän tanniininen, samettisen tummamarjainen, täyteläinen. Hennosti rustiikkinen ja miellyttävän notkea.

Ruokasuositus

Antipastot, kypsät liharuoat, pasta bolognese, grillatut lampaan kyljykset.

Gluteeniton
Kestävän kehityksen sertifikaatti
Juusto
Lammas
Liha
Nauta
Maa
Italia
Alue
Veneto
Tuottaja
Zenato
Appellaatio
DOC Valpolicella Superiore
Rypälelajike
Corvina, Rondinella, Croatina, Oseleta
Alkoholipitoisuus
13,50 %
Sokeripitoisuus
6,00 g/l
Happopitoisuus
5,20 g/l
Pullokoko
0,75 l
Pakkaustyyppi
Lasipullo
Korkki
Luonnonkorkki
Valikoimat
Alko, Ravintolamyynti
Tuote Alkossa
Zenato Valpolicella Superiore