Chivite Legardeta Single Vineyard Garnacha

Mehevä Garnacha Navarran pioneerilta

Espanjan viininviennin pioneerina ja Navarran viinialueen kehittäjänä tunnetun Chiviten perheen työ jatkuu nykyisin 11. sukupolvessa. Perheen valmistamia viinejä on nautittu aina kuninkaallisista häistä Nobel-gaalaan ja palkittu lukuisissa kilpailuissa.

Legardetan, 450 metrin korkeudella sijaitsevilla rinnetarhoilla garnacha -rypäleet kypsyvät alankoja hitaammin mahdollistaen aromikkaan ja lämpimän, mutta tasapainoisen viinin valmistuksen. Maanläheinen, mehevä ja muhkea Single Vineyard Garnacha on osoitus Chiviten pitkäaikaisesta tutkimus- ja kehitystyöstä, jota on ilo esitellä suomalaisille viininystäville. 

Kasvuympäristö

Legardeta, Chiviten merkittävin viinitila, sijaitsee 40 kilometriä Pamplonasta lounaaseen Pyreneiden juurella. Tilan 246 hehtaarista 103 hehtaaria on tällä hetkellä viiniköynnöksiä, loput ympäröivää rinnemetsää. Keskimäärin 450 metrin korkeudella sijaitsevilla tarhoilla vaikuttavat Atlantin tuulet sekä mannermainen ilmasto aiheuttaen kasvukauden lopussa merkittäviä vaihteluja yö- ja päivälämpötilojen välille. Sopivan ravinneköyhä sekä vettä läpäisevä maaperä sisältää erilaisia kerrostumia ja kalkkipitoisia koostumuksia, ja yhdessä rinteen eri positiot huomioon ottaen olosuhteet vaihtelevat suuresti: tilalla on mitattu jopa 6°C:n lämpötilaeroja mittauskohdasta riippuen. Maaperän ravinteiden luonnollisesta kiertokulusta sekä eroosion ehkäisystä huolehditaan hyötykasvien avulla. Suhteellisen runsaan sademäärän ansiosta kasvit on istutettu espanjalaisittain varsin tiuhaan (6000/ha) maksimoiden lehtien yhteyttämispinta-ala. Käänteisesti se pienentää, mutta tiivistää jokaisesta kasvista saatavaa rypälesatoa mahdollistaen laatuviinien valmistuksen.

Valmistus

Garnacha -tertut on poimittu käsin Pyreneiden juurella. Valikoinnin ja hellän murskauksen jälkeen rypäleiden on annettu hiukan kylmämaseroitua ennen käyttämistään viiniksi lämpökontrolloiduissa terästankeissa pigeage -menetelmällä eli käsin pinnalle muodostuvaa kuorikattoa takaisin käyvään viiniin työntäen. Malolaktisen käymisen jälkeen viinin on annettu kypsyä ranskalaisissa tammitynnyreissä 10 kuukauden ajan ennen pullotustaan.

Väri

Rubiininpunainen

Tuoksu

Mehevä tuoksu tarjoilee kypsiä ja ylikypsiä marjoja tyypilliseen Garnachan tapaan: kirsikan ja ylikypsän luumun seasta voi aistia hieman syksyn lehtiä ja soramaata sekä makeaa jugurttimaisuutta malolaktiseen käymiseen sekä tammitynnyreihin viitaten.

Maku

Maku on muhkean marjainen, Garnachalle tyypillisesti maltillinen hapoiltaan. Lämmin ja täyteläinen fiilis kuivahtaa lopuksi miellyttävien jauhoisten tanniinien saatellessa pitkään maanläheistä makumaailmaa.

Ruokasuositus

Oivallinen makupari lihapadoille, esimerkiksi lampaan/karitsan potkalle ja muille ylikypsille muhkea-aromisille lihoille. Kasvissyöjien kannattaa parittaa maanläheiset aromit sienille, pitkään haudutetuille kasvispadoille, tai vaikkapa täytetylle munakoisolle.

Juusto
Kasvis
Lammas
Liha
Maa
Espanja
Alue
Navarra
Tuottaja
Chivite
Appellaatio
DO Navarra
Rypälelajike
Garnacha 100%
Alkoholipitoisuus
14,50 %
Sokeripitoisuus
1,80 g/l
Happopitoisuus
5,40 g/l
Pullokoko
0,75 l
Pakkaustyyppi
Lasipullo
Korkki
Luonnonkorkki
Valikoimat
Alko, Ravintolamyynti
Tuote Alkossa
Chivite Legardeta